Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttely. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2015

Arvonta! - Voita liput Lemmikkimessuille!






7.-8. marraskuuta 2015 järjestetään taas tuttuun tapaan Lemmikkimessut Helsingin Messukeskuksessa. FINTICAt kissayhdistys ry ehdotti minulle joku aika sitten blogiyhteistyötä mukavan arvonnan merkeissä ja nyt minulla on ilo sekä kunnia arpoa pari FINTICAtin tarjoamaa lippupakettia kyseisille messuille.

FINTICAt järjestää Lemmikkimessujen yhteydessä kissanäyttelyn tänä vuonna jo kolmatta kertaa ja paikalle on tulossa vajaa sata kissaa. Useita eri rotuja on varmasti taas paikalla, joten esimerkiksi kissan hankintaa harkitsevalle kissanäyttely on oivallinen tapahtuma tulla tutustumaan eri rotuihin. Tai mikäli jo omistat kissan, oli se sitten rotukissa tai kotikissa, miksi et ilmoittaisi sitä vaikka näyttelyyn! (Kissan ei tarvitse olla TICA-rekisteröity.) Tervetuloa myös kaikki muut kissojen ystävät. Näyttelyn ilmoittautuminen on auki maanantaihin 26.10. klo 23.59 asti, joten vielä ennättää hyvin mukaan. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.i-tica.com tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen show@finticat.net. Kyseinen näyttely on yhdistyksen virallinen syysnäyttely ja näyttelyn teema on Golden Paw, joka juontaa juurensa Bond-elokuvista (Golden Eye). Lauantaina järjestetään teeman mukainen leikkimielinen erikoiskilpailu, jossa palkitaan paras Bond-poikakissa ja -tyttökissa.

Mainittakoon myös, että Stella ja minä olemme paikalla koko viikonlopun, joten apuja näyttelypäivänä on varmasti tarjolla. Näyttelyn kulkuun voit muuten tutustua ennakkoon tai vaikka vain mielenkiinnosta FINTICAtin verkkosivuilta.

Ja jos joku ihmettelee että mikä ihme se TICA tai FINTICAt oikein on, niin tässä lyhyesti infoa:

  • TICA - The International Cat Association on rekisteröintimäärältään suurin (kissa)kattojärjestö. TICA kuuluu arvostettuihin kattojärjestöihin yhdessä esimerkiksi CFA:n, FIFen ja GCCF:n kanssa. Suomessa näistä edustettuina ovat TICA:n lisäksi FIFe ja CFA. Lisätietoa voit lukea TICA:n verkkosivuilta (englanniksi).
  • FINTICAt kissayhdistys ry on vuonna 2009 perustettu yhdistys, jonka päämääränä on edistää kissaharrastusta sekä parantaa kissojen asemaa Suomessa ja kansainvälisesti. FINTICAt järjestää Suomenssa TICA-näyttelyitä, tukee jäseniään kissa-asioissa, välittää rekistöröityjen kasvattajien pentuja sekä ennen kaikkea ylläpitää hauskaa yhdessäoloa TICA:n teeman mukaisesti "Our FABULOUS FELINES... FUN... AND FRIENDSHIPS."

    FINTICAt on TICA:n jäsenyhdistys ja noudattaa TICA:n sääntöjä ja eettisiä ohjeita. Yhdistys tekee yhteistyötä World Cat Congress -jäsenjärjestöjen ja eläinsuojeluyhdistysten kanssa yhteisen päämäärän, kissojen hyvinvoinnin, edistämiseksi.
Stella kesällä 2014 FINTICAtin näyttelyssä tuomari Åsa Broing:n arvosteltavana.
Kuva: Heikki Siltala


ARVONNAN OSALLISTUMISOHJEET:
Osallistuaksesi arvontaan, sinun on oltava joko Täplätytöt-blogin julkinen lukija bloggerissa tai tykkääjä Facebook-sivulla.

Palkintoina on kaksi erillistä kahden lipun pakettia Lemmikkimessuille, eli kaksinkertaiset voittomahdollisuudet. Lipuilla on vapaa pääsy myös muihin Messukeskuksessa järjestettäviin tapahtumiin, kuten ELMA, OutletExpo, Kädentaito ja Metsä.

Arvontaan voit osallistua täällä blogissa tietämällä/arvaamalla oikean vastauksen kysymykseen:
(VINKVINK! Blogin näyttelyt ja tulokset -sivulta voit saada vähän apuja tähän kunhan olet tarkkana ;) )

Stella on:
a) Suomen ensimmäinen TICA Supreme Grand Champion Alter -tittelin saavuttanut bengali
b) Suomen ensimmäinen TICA Triple Grand Champion Alter -tittelin saavuttanut bengali
c) Suomen ensimmäinen TICA Regional Winner -tittelin saavuttanut bengali

Jätä kommenttikenttään vastauksesi ja sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoa varten.
Kilpailuaika päättyy 26.10.2015 klo 23:59 ja arvonnan voittajiin ollaan yhteydessä heti seuraavana päivänä. Tarkkaile arvonnan tulosta ja seuraile sähköpostiasi niin saadaan liput mahdollisimman pian voittajille.

 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Juhlaviikot

Viime viikonloppuna juhlittiin Ylpön syntymäpäiviä ja mennyt viikko onkin ollut sitten Stellan juhlaviikko. Vajaa viikko sitten aamulla heräsin useisiin onnitteluviesteihin ja ihmettelin mistä on kysymys kunnes unenpöpperössä tajusin, että Stellasta oli tullut TICA 2014-2015 -kauden Regional Winner!

Regional Winner -tittelin (= alueellinen voittaja) saavat näyttelypisteiden mukaan 25 parasta kissaa jokaisesta kategoriasta; pennut, aikuiset, kastraatit, kotikissat ja kotikissapennut. Tästä tittelistä kisaavat kaikki rodut keskenään. Suomi kuuluu EN- eli Northern Europe -alueeseen, johon kuuluu 16 jäsenmaata: Belgia, Valko-Venäjä, Tanska, Viro, Suomi, Saksa, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Norja, Puola, Venäjä, Ruotsi, Alankomaat ja Ukraina. Eli ei mikään helppo nakki kun kilpailemassa on useita satoja kissoja.

Toki viime kausi oli mennyt näyttelyiden suhteen paremmin kuin hyvin, mutta olihan tämä titteli loppujen lopuksi aikamoinen yllätys. Stella on Suomen ensimmäinen Regional Winner bengali.

Juhlat eivät päättyneet siihen vaan viikolla saimme myös kuulla Stellan olevan Suomen bengalikissat ry:n vuoden TICA-kastraatti. Muistoksi tästä kunniasta saimme hienon diplomin.

Tittelit ja palkinnot eivät  Stellan elämää hetkauta vaan jatkaa se tyytyväisenä unia kiipeilypuun ylimmällä oksalla. Henkilökunta sen sijaan kävi bengaliporukan kanssa kilistelemässä kuohuvaa ystävän mökillä ;)




maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kawaii Neko!

Mennyt viikonloppu vierähti taas näyttelytunnelmissa Stellan kanssa FINTICAtin näyttelyssä Lahdessa Jokimaalla. Henkilökunta oli kokonaan unohtanut pakata kameran mukaan (kuten jostain syystä aina näyttelyihin lähtiessä?!) joten kuvia ei ainakaan omasta puolestani näyttelystä ole. Sen sijaan kotiin päästyäni palkinnot ikuistettiin kuviksi. FINTICAt oli tuttuun tyyliinsä panostanut taas kauniisiin ruusukkeisiin ja koska näyttelyn teemana oli Kawaii Neko (= japaniksi kaunis/söpö kissa), ihastutti jaettavissa ruusukkeissa kimonoon pukeutunut Hello Kitty.

Stellalla näyttely meni taas upeasti ja se sijoittui parhaimmillaan lyhytkarvaisten kastraattien ykköseksi(!) ruotsalaisen tuomarin Åsa Broingin kehässä. Jännittävää oli myös kuulla hollantilaisen tuomarin Irene Van Beltzenin mielipide, sillä hän itse kasvattaa bengaleita. Ilahduttavasti sunnuntaina Stella olikin Irenen kehässä toiseksi paras kastraatti kaikkien rotujen kehässä.

Viikonlopun sijoitukset lauantaina:
- Best shorthair
- 4th best allbreed

ja sunnuntaina:
- 2nd best allbreed
- 3rd best allbreed

(Shorthair specialty = kaikkien lyhytkarvaisten rotujen kehä,
Allbreed = kaikki rodut, lyhyt- sekä pitkäkarvat samassa kehässä.)



Teemaan sopivat ruusukkeet, vai mitä? :)


Näyttelyn päätteeksi sunnuntaina palkittiin koko viikonlopun Best Of Best -palkinnot parhaiden näyttelypisteiden mukaan ja vaikka meillä hyvin menikin, olin silti todella yllättynyt Stellan sijoittuessa koko näyttelyn kastraattien kakkoseksi. Alla kuvia BOB2-ruusukkeesta:




Saatiinhan sitten takautuvasti viime marraskuussa Messukeskuksen näyttelystä saadusta Supreme-tittelistäkin kaunis ruusuke. Lumihiutalenauhat tietysti valittu Stellan viralliseen nimeen (Starglitters Snowflake) sopivaksi!




Itse päätähti taitaa tosin olla onnellisen tietämätön tällaisesta ruusukehömppäilystä.
Näyttelyn pääsponsori PrimaCat lahjoitti BOB-kissoille kivat tuotekassit, joten siitä riittänee iloa myös juhlakalulle. ;)



tiistai 11. marraskuuta 2014

Palkintohai-Stella

Viime viikonloppu vierähti jo perinteiseen tapaan Messukeskuksessa Lemmikkimessuilla. Itse olin kasaamassa FINTICAtin kissanäyttelyä jo perjantaina ja Stellan kanssa oltiin sitten näytelmissä lauantai ja sunnuntai.


Mutta ei kai tässä muuta kun suoraan asiaan! Ilman mitään ennakko-odotuksia lähdin siis taas Stellan kanssa "TICAilemaan". Oikeastaan en meinaa edelleenkään keksiä sanoja, sillä olen niin häkeltynyt Stellan menestyksestä. Viikonlopun saldona Stella sai kaikilta neljältä tuomarilta finaalipaikkoja, mutta yksi oli ylitse muiden; ranskalainen tuomari Pascal Remy sijoitti Stellan AllBreed-, eli kaikkien rotujen kehässä YKKÖSEKSI, mikä tarkoitti siis sitä, että Stella valmistui toisena bengalina Suomessa koskaan ylimpään kastraattien TICA-titteliin, eli Supreme Grand Champion Alteriksi! Niin huikeeta, että omistaja meinasi vähintäänkin pyörtyä tai melkeen itkeä onnesta :D TICAssa tuo ylin titteli ei siis ole mitenkään itsestäänselvyys, vaan sen saavuttamiseksi pitää tosiaan voittaa kaikki ringissä kilpailleet kissat ja ennen sitä kerätä tietysti tarvittava määrä pisteitä, sekä aiemmat viisi titteliä.



Näyttelyn päätteeksi palkittiin Best Of Best -kissat, eli kissat jotka olivat saaneet eniten pisteitä koko näyttelyviikonloppuna... Ja kukas veikään kastraattien ykköspaikan? No Stella! Kuitenkin kaikista eniten sydäntä lämmittävimmän palkintoruusukkeen Stella sai italialaiselta tuomarilta Massimo Picardellolta - Judges Sweetheart <3


Myös Suomen bengalikissat ry muistaa jäsentensä kissoja, ja sieltä kotiinviemiseksi kauden 2013-2014 paras TICA-kastraatti pokaali ja kunniakirja.


Aivan upea viikonloppu, niin palkintojen kuin muutenkin näyttelyn osalta. Stella oli taas oma lempeä itsensä, eikä taaskaan paljoa tuntunut stressaavan. Kotona Stella sai herkkuruokaa, söi hyvällä ruokahalulla ja jatkoa oleilua "muina naisina" aivan kuin ei taaskaan olisi missään käynytkään. Kiitos kaikille mukana olleille, sekä pikaisesti viikonlopun aikana moikanneille tutuille! :)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tanskassa


Hupsista vaan kun aika on taas kulunut ja Tanskan matkastakin on jo useampi viikko! Palataan vielä matkaan, kun reissu on vielä joten kuten muistissa.

Lähtö oli siis perjantaina 22.8. Lentoyhtiönä toimi Finnair ja lennon oli määrä lähteä siinä viiden maissa. Laukku oli pakattu "jo" torstaina; omat vaatteet + muut tavarat, sekä Stellalle ruokaa, matkahiekkalaatikko, hiekkaa sekä fleecepeitto näyttelyhäkkiä varten. Koko garderoobia ei voitu pakata, olihan matkalaukussa vain rajallisesti tilaa. Perjantaina se lähtö sitten koitti ja noin klo 15 lähdettiin kotoa kentälle taksilla.

Lentokentällä tsekattiin itsemme ja kissat lennolle erillisellä tiskillä jossa kaikki hoitui enemmän kuin hyvin. Samalla tiskillä sujui kaikki, matkalaukutkin saatiin jättää sille samalle tiskille. Sitten turvatarkastukseen jota hieman jännitin etukäteen. Olin varannut Stellalle valjaat ja laitoin ne sille päälle ennen turvatarkastusporttia lentokentän vessassa. Tämä toimenpide osoittautuikin täysin turhaksi, sillä turvaportilla kentän henkilökunta käski ottaa kissalta valjaat pois. Ei muuta kun valjaat keskellä ihmismassaa pois. käsimatkatavarat sekä Stellan kuljetuslaukku turvatarkastushihnalle, kissa syliin ja portin läpi. Luojan kiitos portti ei piipannut ja pääsimme tarkastuksesta jouhevasti eteenpäin. Kentällä joimme kahvit ja odottelimme koneeseen pääsyä kissat kuljetuslaukuissaan tyytyväisenä hiljaa.

Harmiksemme lento pääsi lähtemään melkein tunnin myöhässä. Lento meni kaikinpuolin hyvin, eikä kissat olleet moksiskaan noususta tai laskusta, nukkuivat vaan tyytyväisinä. Tanskan päässä oltiin siinä hieman ennen kahdeksaa illalla. Lennon myöhästymisen lisäksi sain odotella matkalaukkuani Köpiksessä lähes tunnin, mutta tulihan se vihdoin sieltä. Meillä oli auto vuokrattuna ja lähdettiin sillä ajelemaan kohti Giveä. Matka kesti lähemmäs kolme tuntia ja taidettiin kerran ajaa vähän harhaankin, tässä vaiheessa Stella vaikutti jo hieman hermostuneelta, olihan reissua kuljetuslaukussa kulunut jo monen monta tuntia. Perillä hotellissa oltiin puolilta öin. Hotellissa oli Stellan mielestä taas kerran ihanaa, valkoiset lakanat ja kaikkea puskettavaa. Ei muuta kun unta palloon ja aamulla herätys näyttelyyn.

Näyttely meni samaan tapaan kuin TICA-näyttelyt Suomessakin. Tuomareita oli neljä, kissoja n. 120. Stella sai finaalipaikan kaikilta neljältä tuomarilta ja sijoittui parhaimmillaan lyhytkarva kastraattien kolmanneksi. Ei huono viikonloppu näyttelynkään osalta ollenkaan. Myös Stellan käyttäytyminen matkan pituuteen nähden oli hienoa.


Matka kotiin sujui jotakuinkin jouhevasti, mutta paluulennolla Stellaa selkeästi jo ärsytti kuljetuslaukussa ja maukui vähän. Onneksi edessämme istui kissaihmisiä, jotka ymmärsivät että ärsyttäähän se taas matkustaa laukussa.

Kaikin puolin kiva ja ennen kaikkea elämyksellinen kokemus. Itse olin aika väsynyt ja unta kotiin palattua tuli vedettyä sellaiset 14tuntia. Tulipahan siis koettua ja luulen, että tämä matka jää nyt viimeiseksi ulkomaan matkaksi.... ehkä Tallinnaan joskus, mutta tuskin sen pidemmälle. Mitään en kuitenkaan lupaa ;)

 Valitettavasti en saanut kameraa mahdutettua mukaan, joten kuvia tuolta reissulta ei nyt ole muuta kun matkaseuralaisen ottamat pari kuvaa näyttelyssä.





lauantai 19. heinäkuuta 2014

ARVONTA! Ja matkasuunnitelmia.

Aurinkoista heinäkuista lauantaina kaikille! Allekirjoittaneella on onnenpäivä, tai oikeastaan onnelliset viikot edessä, sillä minulla alkoi tänään kauan odotettu ja ansaittu kesäloma. Sen kummempia lomasuunnitelmia ei ole vielä tehnyt, kunhan nyt saa rentoutua. Sää näyttää ainakin tällä hetkellä suosivan lomalaisia täällä pääkaupunkiseudulla.

Viime viikonloppuna oltiin Stellan kanssa FINTICAtin kissanäyttelyssä Helsingissä Vartiokylän työväentalolla. Tunnelma pienessä näyttelyssä oli lämminhenkinen ja leppoisa. (Paitsi jos tuomareiden myöhästymistä lennoilta ei oteta huomioon.) Stella keräsi taas kivasti menestystä ja valmistui Quadruple Grand Champion Alteriksi. Tuosta on vielä yksi titteli ylöspäin johon tarvitaan finaalivoitto. Sitä odotellessa siis... Ylppö on hoitanut kotipantterin roolia ja lupasin sille paljon valjasulkoilua näin loman kunniaksi.

Kuva: Heikki Siltala

Jotain jännittävää on tapahtumassa elokuun lopulla... Olen nimittäin totaalisesti seonnut ja varannut itselleni ja Stellalle lentoliput Tanskaan. Kissanäytelmiin siis lähdetään pieneen Give-nimiseen kaupunkiin. Jännittää vähän kun en ole ennen kissan kanssa ollut lentokoneessa. Aiemmin olin kuvitellut käsimatkatavaran maksimipainoksi viittä kiloa (Stella painaa kuusi kiloa) ja mietin että uskallanko laittaa kissaa ruumaan ja epäilin hieman matkaan lähtemistä, kunnes selvisi Finnairilla olevan painorajan kahdeksan kiloa ja näin ollen Stella pääsee kanssani matkustamoon. :)  Onneksi Stella ei paljosta stressaa ja nauttiikin yleensä matkustamisesta ja varsinkin hotelliyöpymisistä. Lupaan kirjoitella matkasta sitten juttua ja kamera täytyy ehdottomasti ottaa mukaan. Onko teillä kokemusta kissan kanssa lentämisestä?

Sitten se ARVONTA!
Täplätytöt-blogi täyttää heinäkuun viimeinen päivä 3-vuotta ja haluan sen kunniaksi järjestää arpajaiset.
Palkintona, ainakin meillä huippusuosittu, dragonfly-kissanlelu jota ei tietääkseni Suomessa saa muualta kuin FINTICAtin kautta tilattuna. Värinä sininen joka on nyt poistuva väri.
Mikäli haluat osallistua arvontaan, jätä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi 30.7. mennessä.
Dragonfly arvotaan milloinkas muulloinkaan kuin synttäripäivänä 31.7.




perjantai 13. kesäkuuta 2014

FINTICAt "Never too late to learn" ja lelukissanäyttely

12.-13.7. FINTICAtin kissanäyttelyssä Helsingissä Vartiokylän työväentalolla järjestetään lauantaina lapsille lelukissanäyttely jossa tuomari Åsa Broing Ruotsista arvostelee lelukissat leikkimielisesti.

Ilmottautumiset lelukissanäyttelyyn:
entry@finticat.net tai president@finticat.net
Lelukissojen kanssa osallistuvat lapset ilmaiseksi sisään.

Oikeiden kissojen osalta näyttely on täynnä, mutta tietysti kannattaa muuten vaan tulla tutustumaan "TICAiluun", koska näyttely järjestetään teemalla "Never too late to learn" ja näin ollen tavoitteena pitää rento ja vähän hidastempoisempi näyttely, jotta kaikki ehtivät oppia tämän monelle ehkä vielä vieraan TICA-maailman.

Lämpimästi tervetuloa toivottaa koko FINTICAtin porukka! :)


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Oli kiva tavata!

Mukava viikonloppu Messukeskuksessa on nyt takana ja täällä on aika väsyneitä tyttöjä, minä ja Stella. Paljon tapasin uusia tuttavuuksia, niin bloggaajia kun muitakin. Oli kiva tavata teitä kaikkia! Mahtavaa!

Terkuin Anni ja Stella

(kuvat: Naukulan Mamma. Ja tuossa ekassa kuvassa taidan
ensimmäistä kertaa esiintyä itse tässä blogissa kuvan kera,
joten jospa ensi kerralla joku tunnistaa kuvan perusteella..)



perjantai 11. huhtikuuta 2014

FINTICAt Hankasalmi, vielä ehtii!

Hei mattimyöhäiset! Päätimme jatkaa Hankasalmen ilmoittautumista ja vielä otetaan mukaan jälki-ilmoittautumisella 20 kissaa /päivä! Toimikaa nopeasti jos haluatte vielä mukaan!! Kissan ei tarvitse olla TICA-rekisteröity. Kotikissoilla riittää voimassaolevat rokotukset, kotikissan pitää olla steriloitu/kastroitu.
Mikäli ilmoittautuminen tuntuu vaikealta, voitte ottaa yhteyttä Entry Clerk Heidi Anttilaan.
Ilmoittautua voi TÄTÄ KAUTTA.



torstai 10. huhtikuuta 2014

Vinkkivinkki!

Hei te kaikki kissahörhöt, olettehan huomanneet uuden kissasivuston
- http://www.kissakas.fi
ja siellä erityisesti erään tänään julkaistun JUTUN. Käykäähän lukemassa meidän tarina lyhykäisyydessään!

Mitään ei ole tapahtunut, tai miten sen ottaa - arjesta poikkeavaa siis ainakaan kissojen osalta. Omasta puolestani olen lisää kissahörhöytynyt (jos nyt enempää voi?). Minut löytää nimittäin nykyisin FINTICAt:n hallituksesta. Kissanäyttelymainoksia tulee siis todennäköisesti tupsahtamaan tänne blogiin. Ja nyt haluaisinkin erityisesti herätellä kotikissaihmisiä: mikäli olet vähääkään kiinnostunut näyttelyistä, rohkeasti mukaan! TICA:lla on nimittäin maailman suurin kotikissarekisteri ja kotikissoja olisi mukavaa nähdä enemmänkin näyttelyissä. Seuraava FINTICAtin näyttely on 19.-20.4. Hankasalmella Jyväskylän kupeessa. Kyseisen näyttelyn ilmoittautumisaika on jo upeutunut ja mikäli et kissoinesi ehtinyt mukaan, tule toki paikan päälle turistina ihastelemaan kissoja ja tutustumaan näyttelytouhuihin!

Tämän viikon lauantai ja sunnuntai vierähtää jo perinteiseen tapaan Helsingin Messukeskuksessa Stellan kanssa PetExpon kissanäyttelyssä. Nähdään siellä?!


ps. Ollaan myös ulkoiltu, kesä tulee!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

DGCA Stella

Eli otsikko heti kättelyssä suomennettuna Double Grand Champion Alter.
Viime päivityksestä on taaaaas piiiitkästi aikaa. Tässä välissä olemme Stellan kanssa ehtineet kokeilla siipiämme TICA-kattojärjestön kissanäyttelyssä Lemmikkimessujen yhteydessä 23.-24. marraskuuta. Tämä oli meille siis ensimmäinen TICA-näyttely ja meno oli aika erilaista verrattuna niihin FiFe-näyttelyihin, joissa olemmekin jo konkareita. Päivät olivat aikalaista hullunmyllyä ja kissaa sai rahdata edes takas tuomarilta toiselle. Hyvin Stellan pinna kesti, kuten aina. Minkäänlaista menestystä emme lähteneet tavoittelemaan, kunhan nyt kokeillaan -meiningillä mentiin. Yllätys oli kuitenkin aikalainen, jopa pöyristyttävä, kun Stella pärjäsi yli minkäänlaisten odotusten valmistuen kahden näyttelypäivän aikana kolmeen eri titteliin :D Meriiteistä parhaina mainittakoon, että Stella oli yhdessä tuomarikehässä kaikkien lyhytkarvarotujen 2nd best ja toisessa tuomarikehässä kaikkien rotujen (allbreed-kehässä) 4nd best. Kaikenkaikkiaan kuusi finaalipaikkaa kahdeksasta. Ei pöllömmin!

Kuva: Heikki Siltala, catza.net

Seuraavan parin viikon aikana on odotettavissa mullistuksia, nimittäin muuttohommia. Palaan niihin juttuihin viimeistään kuun puolessa välissä. Pakkaaminen vaikuttaa ikuisuusprojektilta, mutta onneksi meillä on kaksi täplikästä avustajaa. ;)

torstai 17. lokakuuta 2013

Supreme Premior !!! (ja evakossa)

kuva: Petri Jaakkola


Hurraa!! Pitkä näyttelyura takana ja sunnuntaina koimme huipennuksen kun Stella valmistui Kirkkonummella korkeimpaan titteliin - Supreme Premioriksi. Näyttelyharrastus ei silti suinkaan lopu tähän, vaan jatkamme aina silloin tällöin pääkaupunkiseudun näyttelyissä. Hieno Stella <3

Arki on ollut tämän viikon aikalaista sekasortoa kun kotona alkoi maanantaina kylppäriremontti ja jouduimme lähtemään evakkoon sijaisasuntoon. Onneksi vain kilometrin päähän kotoa. Maanantaiaamuna toin kissat tänne ja itse lähdin töihin. Surkea maukuna vain kuului kun suljin oven :( Töistä palatessa Ylpöllä oli minulle kovasti asiaa, oli ehkä nähnyt pihan vaahterassa asustavan oravan olkkarin ikkunasta. Pieni turhautuminen kissoissa näkyy, eikä itsellänikään ole kehumista kun huonekaluina 62neliöisessä kolmiossa on vain patja keskellä lattiaa. Toivottavasti remontti etenee ajallaan ja pääsisimme jo ensi viikon loppupuolella takaisin kotiin!

tiistai 20. elokuuta 2013

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Tallinnassa

Pikapäivitys Tallinnan näyttelymatkasta:
Matka meni kivasti, autolla Tallinnaan ja takaisin, siinä välissä siis kaksi yötä hotellissa. Stella sai molempina päivinä sertinsä ja lauantaina oli vielä tuomarin paras kastraattinaaras! Stella nautti hotellielämästä täysillä. Puhtaat valkoiset lakanat oli iiiihanat. Pelkkää puskemista ja kehruuta koko matka (automatkailua lukuunottamatta). Meidän ihana Stellis, maailman paras lumibengali <3


Huomenna on onneksi lomapäivä. Rankkaa tuo matkustelu vaikka molempina öinä tuli nukuttua ainakin kahdeksan tuntia.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Sertifikaatin arvoinen

Tulihan vietettyä tänään koko päivä Helsingin Kaapelitehtaalla Stellan kanssa näytelmöiden. Mitäpä parempaakaan tekemistä näin kauniina kesäpäivänä voisi tehdä kun istua 12 tuntia sisällä kuumassa hallissa?!

Klo 7:15 aamulla lähtö kotoa Kaapelille ja eläinlääkärin tarkistuksen kautta näyttelyyn. Päivä sujui ihan normaaliin tapaan mukavasti kierrellen myyntipisteitä ja seuraten näyttelyn kulkua. Stella otti rennosti "näyttelyteltassaan" ja käyttäytyi tuomarin pöydällä kivasti ja sai arvosteluksi tuloksen EX1 CAPS. Tuomarin paras -valinnoissakin pyörähdettiin, mutta voiton vei venäjänsininen.

Stellalla on nyt 5/11 Supreme Premior -titteliin oikeuttavaa CAPS-sertiä. Jos kaikki menee kuin elokuvissa, valmistuu Stella ylimpään mahdolliseen titteliin tämän vuoden puolella.

Huomenna vielä toinen näyttelypäivä ja tästä päivästä viisastuneena otan huomenna retkituolin mukaan!