torstai 10. huhtikuuta 2014

Vinkkivinkki!

Hei te kaikki kissahörhöt, olettehan huomanneet uuden kissasivuston
- http://www.kissakas.fi
ja siellä erityisesti erään tänään julkaistun JUTUN. Käykäähän lukemassa meidän tarina lyhykäisyydessään!

Mitään ei ole tapahtunut, tai miten sen ottaa - arjesta poikkeavaa siis ainakaan kissojen osalta. Omasta puolestani olen lisää kissahörhöytynyt (jos nyt enempää voi?). Minut löytää nimittäin nykyisin FINTICAt:n hallituksesta. Kissanäyttelymainoksia tulee siis todennäköisesti tupsahtamaan tänne blogiin. Ja nyt haluaisinkin erityisesti herätellä kotikissaihmisiä: mikäli olet vähääkään kiinnostunut näyttelyistä, rohkeasti mukaan! TICA:lla on nimittäin maailman suurin kotikissarekisteri ja kotikissoja olisi mukavaa nähdä enemmänkin näyttelyissä. Seuraava FINTICAtin näyttely on 19.-20.4. Hankasalmella Jyväskylän kupeessa. Kyseisen näyttelyn ilmoittautumisaika on jo upeutunut ja mikäli et kissoinesi ehtinyt mukaan, tule toki paikan päälle turistina ihastelemaan kissoja ja tutustumaan näyttelytouhuihin!

Tämän viikon lauantai ja sunnuntai vierähtää jo perinteiseen tapaan Helsingin Messukeskuksessa Stellan kanssa PetExpon kissanäyttelyssä. Nähdään siellä?!


ps. Ollaan myös ulkoiltu, kesä tulee!


5 kommenttia:

  1. Luin tuon teidän tarinan Kissakas-artikkelista ja samaistuin siihen, sillä meillä oli myös tuota jalkoihin hyökkäilyä Jaden kanssa ja se loppui Hugon tuloon. Meilläkään kissat ei ole ikinä lähentyneet pahemmin, mutta kyllä ne kuitenkin toimeen tulee keskenään!

    Me ollaan myös tulossa Hugon kanssa PetExpoon, ehkä siis törmäillään siellä! :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihana juttu kissakaassa. <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä juttu oli Kissakkaassa! Näyttelyitä olisi kiva tulla katsomaan, mutta ei ole vielä osunut tarpeeksi lähelle sinne missä olen sattunut olemaan.

    VastaaPoista
  4. Olipa kivasti kirjoitettu juttu :)

    Hankasalmelle meinasin Mochan ilmoittaa, mutta se sitten jäi... Ymmärsin että kerran saa FIFE:n kissat vierailla TiCA:n kissanäyttelyssäkin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vielä ehtiikin ilmottaa!! Molemmille päiville otetaan vielä jälki-ilmottautumisia 20kissaa/päivä, äkkiä mukaan Mochan kanssa! FiFe-kissat voivat tulla TICA-näyttelyyn yhdeksi viikonlopuksi, tai useammaksikin. TICA-näyttelypisteet ei vaan keräänny jos ei ole rekattu TICAan :) Tule ihmeessä mukaan, aivan eri maailma kun FiFessä, itse tykästyin kovasti, eikä päivä ole tylsää odottelua kuten FiFe-näyttelyissä.

      Poista