keskiviikko 3. elokuuta 2011

Loppukesän rentoilut

Pakko kai se on myöntää, että kesä on loppumaisillaan. Toisaalta hyvä, sillä kesä on ollut ainakin meidän ihmisten kannalta tukala tässä asunnossa kun ovet ja ikkunat on täytynyt pitää  kissan takia  kiinni. Isokaan tuuletin ei oikein auttanut tilannetta pyörittämällä  kuumaa  tunkkaista sisäilmaa. Parvekeverkkoa olemme suunnitelleet jo kaksi kesää, mutta palataan asiaan ehkä sitten taas ensi kesänä. ;)

Ylppö on nauttinut viimeisistä kesäisistä päivistä ottamalla aurinkoa olohuoneen sohvan nojalla.

 Varpaanvälit on tärkeää puhdistaa.

 Ai että kun lämmittää ihanasti.

Tilaan yleensä kissanruuat Zooplussalta. Tosi helppoa ja paketti tulee kotiovelle, mikäli sattuu olemaan kotona. Postista voi hakea sitten myöhemmin, jos ei ole kotona. (Ehkä yhden kerran kymmenestä olen ollut paketin saavuttua kotona. Onneksi juuri silloin kun tilasin kiipeilypuun.) Melkein joka kerta ostoskoriin tarttuu ruuan lisäksi jotain kivaa, leluja, joku pesä, tms. Tällä kertaa tilasin paljon kehutun patteripedin. Meillä ei juuri sellaisia pattereita ole mihin sen saisi kiinni, mutta alunperinkin oli ajatuksena laittaa se eteisen pieneen väliseinän pätkään. Mielestäni ihan onnistunut ostos, ainakin kissa siellä lepäilee, loistava tarkkailupesäkin korkeutensa vuoksi.

(Kuvassa vasemmalla tuo beige siis.)

Tosi onnistunut ostos. Yleensä siinä käy nimittäin niin, että tilaan innoissani jotain ja kun tavarat saadaan kotiin niin kissaa ei kiinnosta pätkän vertaa. Mutta kiva että tällä kertaa oli mieluinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti