Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

DGCA Stella

Eli otsikko heti kättelyssä suomennettuna Double Grand Champion Alter.
Viime päivityksestä on taaaaas piiiitkästi aikaa. Tässä välissä olemme Stellan kanssa ehtineet kokeilla siipiämme TICA-kattojärjestön kissanäyttelyssä Lemmikkimessujen yhteydessä 23.-24. marraskuuta. Tämä oli meille siis ensimmäinen TICA-näyttely ja meno oli aika erilaista verrattuna niihin FiFe-näyttelyihin, joissa olemmekin jo konkareita. Päivät olivat aikalaista hullunmyllyä ja kissaa sai rahdata edes takas tuomarilta toiselle. Hyvin Stellan pinna kesti, kuten aina. Minkäänlaista menestystä emme lähteneet tavoittelemaan, kunhan nyt kokeillaan -meiningillä mentiin. Yllätys oli kuitenkin aikalainen, jopa pöyristyttävä, kun Stella pärjäsi yli minkäänlaisten odotusten valmistuen kahden näyttelypäivän aikana kolmeen eri titteliin :D Meriiteistä parhaina mainittakoon, että Stella oli yhdessä tuomarikehässä kaikkien lyhytkarvarotujen 2nd best ja toisessa tuomarikehässä kaikkien rotujen (allbreed-kehässä) 4nd best. Kaikenkaikkiaan kuusi finaalipaikkaa kahdeksasta. Ei pöllömmin!

Kuva: Heikki Siltala, catza.net

Seuraavan parin viikon aikana on odotettavissa mullistuksia, nimittäin muuttohommia. Palaan niihin juttuihin viimeistään kuun puolessa välissä. Pakkaaminen vaikuttaa ikuisuusprojektilta, mutta onneksi meillä on kaksi täplikästä avustajaa. ;)

3 kommenttia:

  1. Onnittelut!
    Stella on todellinen kaunotar, eikä monet paneelipaikat hämmästytä täällä yhtään...

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Eihän tästä kauan aikaa ole kun viimeksi muutitte? Mutta tsemppiä muuttoon, ei käy yhtään kateeksi...

    VastaaPoista