lauantai 21. kesäkuuta 2014

TOP10


Sain muutama päivä sitten sähköpostia Cisionilta; Täplätytöt oli valittu Suomen suosituimpien lemmikkiblogien TOP10-listalle. Luulin saaneeni roskapostia, tuskinpa Täplätytöt nyt niiiiin suosittu olisi?! Varsinkaan kun bloggaustahti on tätä nykyä ollut vähän laiskanpuoleista. Meni muutama päivä kunnes huomasin Cisionin listauksen... Ja siellähän me ollaan, sijalla 10! Aika uskomatonta. Muitakin tuttuja listalla köllöttää, onnea teille kaikille!

Aloitin blogin kirjoittamisen heinäkuussa 2011. Ylppö oli ollut meillä tuolloin vuoden ja Stellan oli määrä saapua syyskuussa. Facebook-sivuni oli jo aikaa sitten täyttynyt kissakuvista ja päätin säästää kaverit loputtomalta kissakuvatulvalta. (Kissakuvia tulvii edelleen myös Facebookiin.) Perustin siis kissablogin jossa voisin kirjoittaa vain kissoista ilman että  ihmiset (toivottavasti) pitävät minua aivan tärähtäneenä...

Ehdottomasti parasta bloggauksessa on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Ensin ajattelin pysyväni anonyymina, enkä koskaan laittanut omaa kuvaani blogiin. Kävi kuitenkin niin, että silti kissanäyttelyissä moni tunnisti ja tuli juttelemaan. Hauskinta on ollut kun täysin tuntemattomat ihmiset ovat tulleet vetäisemään hihasta kysyen "Oletko se Täplätyttöjen Anni?! Olen seurannut blogiasi!" Nämä kommentit lämmittävät suuresti. Joku oikeasti lukee blogiani! Paljon olen saanut positiivista palautetta myös siitä, että ihmiset ovat päässeet lähemmin tutustumaan bengaliin rotuna ja siihen millaista arki niiden kanssa on.

Lopuksi: kiitos kaikille teille! Kyllä tätä jaksaa taas tehdä. :)

ps. Ja juttuvinkkejä otetaan vastaan... Olisiko jokin tietty aihe, josta erityisesti haluaisitte nähdä blogissa juttua ja kuvia?


12 kommenttia:

  1. Onnea sijoituksesta! Minustakin on hauskaa, että blogin kautta on tutustunut paljon ihmisiin, kuten esimerkiksi sinuun :) Me ehkä toivottais, että ne lamppukuvat näytettäis vielä kerran ;) Niin meidän suosikkeja! (Kyllähän ne toki täältä löytyy, mutta uusi postaus olisi silti hyvä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Lamppuepisodi on ollut ehdottomasti blogin suosituin postaus, joka huvittaa vielä monen vuoden jälkeen itseänikin :D

      Poista
  2. Onnea saavutuksesta!
    Olisiko mahdollista saada kuvia kissojen pentu ajasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentukuvia itsekin vähän kaipailen, mutta ne on kaikki vanhalla läppärillä joka ei enää suostu käynnistymään... :( täytyy perehtyä siihen joku päivä jospa kuvat saisi sieltä jotenkin pois.

      Poista
  3. Sitä se ahkera kissakuvien levittely tuottaa :)

    VastaaPoista
  4. Paikkanne ootte ansainnut, minusta olisitte voinut olla korkeammallakin pallilla. ;) Höhlää muuten, että päivitystiheys vaikuttaa, joskus ärsyttää oikein blogit jotka päivittää joka päivä tai jopa monta kertaa päivässä, ei kerkeä lukemaan kaikkea millään! Liian tiheä päivitys myös monesti syö sisällön tasoa, joten älkää huolehtiko, päivitätte just niin usein kun on siltä tuntuu. :) Itsehän olen erityisen ahkera. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itselläkin vähän tuo ongelma, etten ehdi seurata niitä blogeja kunnolla joita päivitetään tiheämmin. Olisihan tässä ihan aiheellista päivittää useamminkin, mutta olen ehkä jo turtunut kissojen kepposiin, ettei niitä enää noteeraa niin kuin pari vuotta sitten. Rapsutuksia kaimalle <3

      Poista
    2. Samaa vikaa. Voisihan sitä kissasta ottaa kai paljonkin kuvia, mutta tuntuu, että kaikki on nähty tai sitten niitä juttuja ei vain huomaa enää. :)

      Poista
  5. Meidän emäntä kanssa perusti meille blogin, kun ajatteli että facebookissa on jo liikaa meidän kuvia :-) Ootte kiva blogi!

    VastaaPoista
  6. Wau, hieno sijoitus! Itsekin perustin blogin juuri siksi ettei ystävien tarvitsisi hukuttautua kissauutisiin facebookissa :)

    VastaaPoista