sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

SUROK 29.7.2012 - Ylppö



Tänäänkin päivä meni oikeen mukavasti. Sertikilpailua ei tullut, sillä kaksi kilpailijaa oli jättänyt tulematta, joten Ylppö sai tarvitsemansa sertin ja valmistui premioriksi. Suunnitelmat taitavat nyt vähän muuttua Ylpön näyttelyiden suhteen. Ylppö ei selvästikään nauti näytelmistä, suhisee ja murisee pitkin päivää, joten sen näyttelyura taitaa nyt olla ohitse. Turha stressata kissaa mokomalla touhulla, kun se ei siitä selvästikään nauti.

Ihmeellistä miten kissojen luonteet eroavat näyttelyssä ja kotioloissa. Kotona Ylppö on rohkea, valjastelee ulkona, haistelee ja tutustuu kaikkiin ihmisiin jne. Näyttelyssä se muuttuu pelokkaaksi ja kaikki menee siihen asti hyvin, kunnes se haistaa ja näkee toisen kissan. Näyttelyssä toisen kissan näkeminen on aikalailla väistämätöntä. Stella taas on kotona arempi, menee vieraita piiloon sohvan alle, eikä yleensä anna ottaa syyliin. Näyttelyssä Stella taas on aivan toista maata; se puskee ihmisiä, ei pelkää mitään ja pysyy loistavasti sylissä, tykkää olla kaiken keskipisteenä.

Olen ilmoittanut Ylpön tulevaan RuRokin näyttelyyn, mutta laitoin juuri sihteerille sähköpostia, jos Stella voisi ottaa Ylpön paikan näyttelyssä.

8 kommenttia:

  1. Kävimme moikkaamassa Ylppöä ja ainakin silloin neiti vaikutti rennolta. Onhan se stressaavaa yrittää ottaa rennosti, kun vieraat ihmiset töllistelee ja kulkee ihan nenän edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se häkissä viihtyy ja vieraita ihmisiä sietää hyvin :) Mut heti kun ottaa häkistä ulos ja se näkee vieraan kissan ni alkaa huutaminen ja suhina :/

      Poista
  2. Onnittelut tästäkin saavutuksesta. Ehkä kannattaa näytelmät jättää tähän. Jos kissalla ei ole kivaa, niin ei se ole ihmiselläkään kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan :) Joo ei se ole itelläkään kivaa jos pitää jännittää että milloin se kissa pimahtaa... Jatketaan touhua Stellan kanssa, sillä se ei selkeästi paljosta näyttelyssä stressaa ja viihtyy häkissäkin tosi hyvin :)

      Poista
  3. Oikein paljon onnea Ylpön hienosta saavutuksesta tätäkin kautta! :D
    On se vaan hieno titteli!!! Ja hyvähän se on lopettaa, kun on huipulla. ;)Seuraavaan titteliin pitäisi kuitenkin käydä sitten jo ulkomailla. Ja onhan se Stella vielä jota näyttää ja käyttää.. <3 Ja ainahan voi ajatella sitten jo taas uutta kisua.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Joo kyllä se on Ylpölle jo ihan riittävästi kun on premior.. ja ollu kuitenkin värin paras, kahdesti TP-valinnassa ja paneelissakin :) Sinänsä harmi tietenki ku on pärjänny hyvin, mut luonne ei kestä kauniilla kissalla. Stella ottaa rennosti ja näköjään pärjääkin hyvin ni jatketaan Stellan kanssa tätä harrastusta.

      Ylppö oli kuitenki jo 1v kun vein sen ekaan näyttelyynsä... eli vähän liian "vanha" ton ikäsenä alottamaan näyttelytouhua. Stella oli näyttelyssä jo pentu- ja nuortenluokissa, joten on selkeesti tottuneempi eikä suhise muille kissoille.

      Poista
    2. Niin, ja kovasti se Nina yrittää mulle uutta kissaa suostutella Olivian tulevista pennuista ;)

      Poista
  4. Heheh.. :D Arvasin! Sitten vain pentukuumetta päälle.. <3

    VastaaPoista