sunnuntai 28. elokuuta 2011

TJ 7 viikkoa.

Heippa,
vielä on seitsemän viikkoa aikaa Stellan kotiutumiseen. Sitä ennen Stellaa ja hänen kahta sisarustaan, sekä vanhempia voi käydä livenä ihastelemassa Kes-Kisin Jyväskylän näyttelyssä lauantaina 8.10. Toivottavasti sieltä napataan ensimmäinen palkinto mukaan. :)

Mutta ennen Stellan kotiutumista voi vain ihastella sitä, kuinka pikkuruinen Ylppö onkaan ollut meille tullessaan.
Varoitus pentukuumeisille, pentukuvia luvassa!!! ;)

 Ylppö aivan pikkuruisena synnyinkodissaan. 


 Oli niin tylsiä uutisia, että uni yllätti sanomalehden päällä.


 Vihdoin omassa kodissa!


Ja tässä vähän poseerausta siskon kameralle.

Onhan se tavallaan haikeaa katsoa pentukuvia ja samalla ajatella sitä kuinka nopeasti nuo kasvavatkaan. Onneksi (tai onneksi ja onneksi, miten sen nyt ottaa) pentumainen luonne on säilynyt vielä ainakin tähän asti. Innolla odotellaan kuinka yhteiselo tulokkaan kanssa lähtee sitten sujumaan ja kuinka kissojen keskinäiset välit kehittyvät. Jos jollakin on kokemusta toisen kissan asettumisesta kotiin, kertomukset ovat tervetulleita! Ajattelin muuten hankkia Feliwayn, olisikohan siitä apua? 

2 kommenttia:

  1. Aika pieni. Onks se tiikeri? Mut jos te meette missikisoihin niin ottakaa semmonen katkarapupokaali sieltä. Oon just oppinu et sellasii on. Oikeesti.

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä Wilma!! Ainakin Stella lähtee tavottelemaan pokaalia, mut mä oon vähän epävarma.... mut toisaalta katkaravut on mun herkkua... *miettii vielä*
    -Ylppö

    VastaaPoista