perjantai 20. tammikuuta 2012

Stella SUROKissa 15.1.2012

(Henkilökunta on pelastunut viikon nettikatkon kourista ja täten voimme taas bloggailla uusia kuulumisia.)

Viime viikon sunnuntain  minä ja Stella  vietimme SUROKin näyttelyssä Kaapelitehtaalla. Tämä oli Stellan kuin minunkin toinen kissanäyttely. Ensimmäisellä kerralla koko näyttelytouhu tuntui salaperäiseltä kyräilyltä, "mihin pitää mennä ja milloin"-tyyliin, mutta nyt toisella kerralla olin jo hieman paremmin perillä näyttelyn kulusta. Stella käyttäytyi puolalaisen tuomarin (Marek Chadaj) pöydällä oikein kiltisti ja sai arvostelussa EX1:n. (Nuorten luokassa ei jaeta serttejä) 

Täplikkäistä himalajanaamio bengaleista oli myös värin paras valinta, joka on muuten erittäin harvinaista. Värin parhaan valintaan täytyy näyttelyssä olla kolme saman väristä leikkaamatonta rotunsa edustajaa tai vastaavasti leikattua, mutta leikatut ja leikkaamattomat kilpailevat aina erikseen. Värin parhaasta kilpailivat siis Stella, velipoika Voitto ja avoimessa luokassa (9) kilpaillut Kattiklaanin Jonayla. Stellan veli Voitto vei värin parhaan tittelin, onnea veikalle!

 
Stella otti rennosti näyttelyhäkissään.

  

Tuomarien käsialasta ei yleensä ota mitään tolkkua, mutta arvostelulappusessa oli mainittu ainakin silmien kiva väri. Turkista tuomari totesi sen verran, että kuvio on vielä kehittymässä, ja turkin laatu vielä vähän pentu/aikuinen välimuotoa. mutta yleisvaikutelma on hyvä.


EX1

5 kommenttia:

  1. Onnea EX1:stä! Surokilla on aina upeat ruusukkeet! Jospas itsekin joskus pääsisi moisiin näyttelyihin! Tosi mukava lukea tällaisia näyttelypäivityksiäkin!

    VastaaPoista
  2. Maarit, joo ihmeteltii kun toi EX1 oli paljon hienompi kun jotkut sertit. Tapasin näyttelyssä myös ilmeisesti sun kasvatin omistajan(?) Bongo-bengalin kaveri Devak oli näyttelemässä myös sunnuntaina :) oon nyt vähän innostunu noista näyttelyistä kun kaikki bengali-ihmiset on niin mukavia ja tuttuja näkee aina! Kai se on sit seuraavaks Kirkkonummelle lähettävä maaliskuussa ;)

    VastaaPoista
  3. Joo, sama ihminen. :) Se on tosi mukava, että kanssakilpailijat ovat mukavia eivätkä kyräile toisten voitoille tms. :D Sitäkin, kun näkee joskus.

    Mekin aiotaan tänä vuonna käydä enemmän näyttelyissä.. :)
    Toivottavasti ne on sitten kaikki suunnitelmat toteutettavissa. :D Onnea tuleviinkin näyttelyihin!

    VastaaPoista
  4. Harmi, että mä olin Mintun kanssa paikalla vain lauantaina niin jäi Stella näkemättä. Onnea EX1 tuloksesta :)

    VastaaPoista
  5. Ainiin, paljon onnea muuten Mintullekin loistosuorituksesta!!! :)

    VastaaPoista